“Kävin lääkärissä. Labrakokeissa kolesteroli oli koholla. Verensokeri samoin. Polvi kivut hankaloittaa arkea. Lääkäri ohjeisti pudottamaan painoa ja muuttamaan ruokailutottumuksia ja liikkumaan, jotta veriarvot normalisoituisi ja polvi kivut saataisiin hallintaan.
Tulevaisuus pelottaa. Millainen terveys on muutaman vuoden päästä. Työ on kiireistä ja illat samoin. Monenlaista meneillään, niin kuin elämässä aina. Öisin heräilen kipuun ja jään usein miettimään huolia ja uni ei sitten tule uudestaan. Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta en tiedä mistä löytäisin voimavaroja muutosten tekemiseen. Tuntuu, että ongelmat vaan kasaantuu. Jotain pitäisi tehdä “
Tämän kaltaiset viestit on hyvin tyypillisiä, joita saamme. Terveyshaasteita on paljon, lääkärissä käynti saattaa tuoda taakkaa yhä raskaammaksi. On vaikea päästä yksin alkuun. Ja kun yrittää montaa muutosta kerralla, niin ahdistaa yhä enemmän.
Ajatusprosessien muuttaminen on tärkeässä roolissa pysyvien muutosten tekemisessä. Esimerkiksi, jos lapsesta asti on opetettu syömään lautanen tyhjäksi, niin voi olla todella vaikea lopettaa syömistä, kun vatsa on täysi. Täytyy ensin oppia ymmärtämään, mistä ajatukset tulevat, hyväksyä ne, ja vasta sitten rakentaa uusia tapoja, jotka kantavat.
Yrityksemme toiminnan perusajatus on, että ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija. Siksi loimme hyvinvointikartoituksen. Kyselyssä kartoitetaan ravitsemus ja liikuntatottumuksia, voimavaroja, unta, psyykkistä jaksamista, terveyshuolia jne.
“Kiitos Janika ja Suvi, teette arvokasta työtä. Kartoituksen palautetta lukiessani tuli tunne, että joku ymmärtää ja en ole yksin.”
Asiakaspalaute kartoituksesta
Yksilöllinen hyvinvointikartoitus
Kartoituksessa antamiesi vastausten perusteella saat sähköpostiisi 1-2 viikon kuluessa (aina mahd pian) henkilökohtaisen palautteen. Saat sairaanhoitajan/valmentajan näkemyksiä tilanteeseesi. Konkreettisia ajatuksia ja muutosehdotuksia, joihin voit kiinnittää huomiota hyvinvointisi ja terveytesi edistämiseksi. Annamme myös ehdotuksen yksilöllisestä ohjauksesta, jos katsomme, että voisit hyötyä siitä. Mikäli päätät kartoituksen jälkeen lähteä kuukauden sisällä valmennukseemme, niin hyvitämme sinulle kartoituksen hinnan.
Pääset tilaamaan kartoituksen alta. Muistathan täyttää lomakkeeseen myös puhelinnumerosi, sillä laitamme viestin, kun kartoitus löytyy sähköpostistasi.

Hyvinvointikartoituksen jälkeen
Osa kartoituksen ostaneista on tehnyt muutoksia itsenäisesti ja osa lähtee esimerkiksi yksilölliseen, jatkuvaan valmennukseen. Valmennuksessa uusia tapoja rakennetaan pikkuhiljaa – arjen muuttujien mukaan – niin ravitsemukseen, liikuntaan kuin psyykkiseen hyvinvointiinkin. Firstbeat-mittaus toimii hyvin muutoksessa tukena, sillä sen avulla saamme fysiologista faktaa siitä, minkä verran palautumista tapahtuu.